Julkaistu: 02.03.2022 00.00

Joukkueet kaudelle 2022 - 2023

Moi,

Viime aikoina on paljon puhuttanut tulevan kauden joukkueet ja ne ovatkin nyt kovasti tapetilla, vaikka kuluvakin kausi on vielä kovasti kesken. Erityisesti on puhuttanut pelaajien sijoittuminen joukkueisiin tulevalla kaudella. Kuten moni tietää niin meillä on seurassa pelaajia, jotka pelaavat jonkin toisen ikäluokan joukkueessa kuin hänen syntymävuotensa perusteella kuuluisi pelata. Tähän ollaan nyt tekemässä selkeää yhdenmukaista ja kaikille oikeudenmukaista linjausta, tästä varmasti moni onkin jo kuullut. Seuralle on laadittu säännöt joiden mukaan näissä asioissa on toimittava ja jatkossa toimitaan. Mikään linjaus ei ole kivaan hakattu ja jokaista tehtyä päätöstä tarkastellaan tarvittaessa uudelleen. Päällimmäisiä mahdollistavia sääntöjä pelaajien sijoittelussa muihin kuin oman ikäluokan joukkueisiin ovat: oman ikäluokan joukkueen pelaajamäärä, vastaanottavan joukkueen selvä tarve ja se, ettei kenenkään peliaika vaarannu vastaanottavassa joukkueessa sekä tietysti siirtyvän pelaajan kyky siirtyä fyysisten ja henkisten ominaisuuksien puolesta.

Meillä on paljon pelaajia, jotka pelaavat omaa ikäluokkaa nuoremmissa joukkueissa ja tämä on tarpeen, jotta harrastus säilyy mielekkäänä jokaiselle ja ylipäätään jatkuu mahdollisimman pitkään. Jokainen harrastaja on äärimmäisen tärkeä pienellä paikkakunnalla pienten ikäluokkien kanssa painiessa. He jatkavat kaikki niiden ryhmien mukana, joissa ovat nytkin.

Meillä on jokunen pelaaja, jotka pelaavat omaa ikäänsä vanhempien joukkueissa ja heidän osalta seurassa on seuran toimihnekilöiden ja joukkueenjohtajien yhteisessä palaverissa päätetty, että nämä pelaajat siirtyvät ensikaudeksi omaan ikäluokkaan pelaamaan. Nämä pelaajat saavat mahdollisuuksien mukaan hakea lisähaasteita vanhempien joukkueista, mutta ensisijainen joukkue kaikille on oma ikäluokka tai sitten jos pelaajan ominaisuuksien vuoksi on parempi pelata nuorempien mukana. Vaarana nykymallissa on ainakin kahden ikäluokan joukkueen muodostuminen vähäisen pelaajamäärän vuoksi ja siksi jokainen pelaaja on nyt tärkeää siirtää omaan ikäluokkaan. Edelleen korostan, että mikäli käytäntö näyttää tämän syövän harrastuksen mielekkyyttä aidosti pelaajalta on tätä syytä tarkastella uudelleen. Mikäli seurastamme löytyy joku Joakim Kemell kakkonen niin tottakai hänen kuuluu saada tasoisiaan haasteita.

Historian saatossa on kuitenkin lukuisia kertoja nähty, että sille oman ikäluokan joukkueelle tulee tarve, ennemmin tai myöhemmin. Ei pidetä liian kiirettä lastemme kanssa ja annetaan lasten nauttia harrastuksesta. Ei anneta vanhempien unelmien sotkea niitä liikaa.

Lisäksi lähialueen seuroilla on suunnitteilla hieno yhteistyökuvio, jolla myöskin halutaan varmistaa jokaiselle pelaajalle mahdollisimman oikeantasoinen mielekäs ja ennen kaikkea pitkä pelaajapolku mahdollisimman vähillä matkusteluilla. Konkreettisimmin tämä yhteistyö tulee koskettamaan U15 ja vanhempia ikäluokkia, mutta sitä kautta kaikkia aikanaan. Tässä asiassa on aidosti nyt murtumassa paksu jää seurojen välillä. Tästä tiedotetaan tarkemmin kun asia on virallista ja päätökset on tehty. Joukkuetta jota asia koskee (U15) tiedotetaan asiasta jo tarkemmin, vaikka asia on keskeneräinen, mutta asia on kuitenkin todella merkityksellinen tämän joukkueen pelaajien tulevan kauden kannalta.

Kaudelle 2022 - 2023 Kiilat Hokceylle muodostuu joukkueet seuraavasti:

- Leijonaliiga (U8-U10)

- U11

- U12

- U13

- U14

- U15/U17

- Naiset

- Edustus

- Taitoluistelu

Joukkuetta vaihtavien pelaajien vanhemmille järjestetään yhteinen keskustelutilaisuus jäähallin kokoushuoneessa tiistaina 8.3. klo 17.00. lämpimästi tervetuloa!

Jarkko Mehtälä, pj

Seuran uusimmat

Kiilat Hockey ry

Ståhlberginkatu 10

85800 Haapajärvi

Y-tunnus 2656918-2 

kiilathockey.ry@gmail.com