28
MAR
15.15
U15, U15AA

Kärpät länsi - Kiilat   2 - 7

Linnanmaa

Pisteet pukinkonttiin

Matkaan lähdettiin kolmella ketjulla ja kahdella pakkiparilla. Senttereille vaihdettiin uudet laiturit, jolla yritettiin hieman ehkä herätellä uinuvaa syöttöpeliä. Viikon aikana harkoissa haettiin vauhtia ja juonikkuutta hyökkäyspeliin, jota oli sitten tarkoitus pelissä toteuttaa.

Noh, peli lähti ihan mukavasti käyntiin. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Kiilat naputteli kiekon neljästi Kärppien maaliin ja sitä myöden maalivahtikin meni vaihtoon. Sittenpä pelaaminen lopahti. Ja toki myös kotijoukkue heräsi peliin mukaan. Kärpät repi ja raastoi ja taklasi. Kiilojen pelin alkusuunnitelma oli enää muisto vain. Erä kuitenkin meille 0-4.

Toisen erän alkuun osui iltapäivän koomisin hetki. Puolentoistaminuutin kohdilla Kaarlo ujutteli kiekon jälleen Kärppien maaliin, mutta vihellystä maalin merkiksi ei kuulunut. Oikeudenjakajan viittomakielestä päätellen paikallaolijat pystyivät kuitenkin toteamaan maalin syntyneen. Siitäpä tuomari hetimiten säntäsikin pukukopin puolelle, jonne pilli oli tauolla unohtunut. Että näin. Erän edetessä Kiilojen vaihtoaitiossa epäiltiin useaan otteeseen pillin toimintakuntoa, sillä jonkinlaisia näkemyseroja kentän tapahtumissa ilmeni. Kärpätkin pääsi erässä maalin makuun, joten toinen erä tasan 1-1.

Viimeinen erä oli aikalailla edellisen kaltainen, sekavaa miekkailua ja yksinyrittämistä. Joukkuepelaamisessa tärkeä asia on kaverin auttaminen, oli kysymys sitten hyökkäys- tai puolustuspelaamisesta. Tässä olimme tänään huonoja. Hyökätessä yksi kuskasi ja loput ihmetteli. Puolustaessa yksi karvasi ja loput ihmetteli. Santeri ja Pyry läpsäytti vielä maalin mieheen, Kärpät onnistui kertaalleen. Erä meille 2-1 ja taululla loppunumerot 7-2.

Loppunumeroita katsoessa luulisi että hyvinhän siellä on mennyt. Mutta joskus on ihan tervettä katsoa hieman kriittisesti tuloksen taaksekin ja todeta että ei se ihan noin valoisasti mennyt. Ottelusta jäi paljon parannettavaa. Onneksi isompia kolhuja ei tullut ja sairastupakin olisi toiveissa saada tyhjäksi, joten ei muutakuin uuteen nousuun. Ensi lauantai tulee nopeasti ja silloin vastassa toinen Kärppien ryhmä, joka pitää majaansa Limingan jäähallissa. Sinne siis.

Tilastot
Kärpät länsi

2 - 7

0 - 41 - 11 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kiilat Hockey ry

Ståhlberginkatu 10

85800 Haapajärvi

Y-tunnus 2656918-2 

kiilathockey.ry@gmail.com