13
HEL
12.45
U15, U15AA

Kiilat - Kärpät kelt  4 - 2

Tuuliareena

U15 joukkueen taistelu toi täydet pisteet Kärpiltä.

Sunnuntaina U15 joukkue kohtasi Oulun Kärppien keltaisen joukkueen kotiluolassaan. Jo alkulämmittelystä lähtien kotijoukkueen pelaajista huokui hyvä itseluottamus ja tekeminen oli keskittynyttä sekä laadukasta. Pelaajille ei hirveästi tarvinnut muistutella mitä tuleman pitää, sillä muutaman viikon takainen Oulun reissu opetti jo mitä edessä on, ensimmäisestä erästä lähtien valmiustaso on nostettava korkealle, jos meinataan pysyä vastustajan mukana.

Avauserästä ei vauhtia puuttunut, molemmat joukkueet loivat tukun maalipaikkoja ja Kärpät onnistuivat luomaan erän ainokaisen maalin ylivoimalla. Erä oli hienokseltaan Kärppien hallintaa ja tauolle siirryttiin 0–1 tilanteessa. Erätauolla todettiin, että hyvin ollaan pelissä mukana, mitään ei ollut menetetty eikä vielä voitettu. Samalla taisteluilmeellä oli jatkettava.

Toinen erä alkoi yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäinen. Kotijoukkueen kaivattu tasoitusmaali saatiin ajassa 25.14. Kärppien hyökkäys saatiin katkaistua omalla siniviivalla ja Kasper Kippolan yhden käden ”syöttö” plankin kautta tavoitti Onni Aution joka purjehti keskialueelta läpiajoon ja sujautti kiekon vastustajan maalivahdin patjojen välistä maaliin. Toinen syöttöpiste Pyry Leppäselle. Kiilojen 2–1 johtomaali oli herra Leppäsen käsialaa. Pitkän vaihdon päätteeksi Pyry sai kiekon omalla kenttäpuoliskolla, laitto jalat liikkeelle, purjehti aina vastustajan b-pisteiden tasalle ja laitto ranteet lukkoon. Kiekko löysi takayläseen ja oli toistamiseen Kärppien maalissa. Kärpät tasoittivat vielä ihan erän loppuun ylivoimalla ja erätauko tilanteeksi kirjattiin 2–2. Toinen erä oli hienokseltaan Kiilojen hallintaa.

Kolmannen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli tarkkaa pelaamista puolin ja toisin. Kiilat menivät hieman varkain 3–2 johtoon pelikellon näyttäessä 51.38. Jere Törmälä lähetti kiekon nollakulmasta maalille ja kiekko maaliviivan yli vastustajan luistimen kautta. Syöttöpiste Atte Rajalalle. Kiilat saivat vielä helpottavan 4–2 johtomaalin ajassa 56.17. Maalintekijänä Taneli Saarikettu ja syöttäjänä Santeri Vilppola. Kärpät painoivat vielä lopussa vimmatusti päälle. Kärpät pelasivat viimeiset kaksi minuuttia ilman maalivahtia, mutta hienosti pojat kestivät. Viimeisimpänä lukkona todella hienon pelin maalissa pelannut Kalle Puurula. Kallelle tänään 53 torjuntaa ja piti kyllä joukkuetta pystyssä varsinkin ottelun ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Kärppien maalivahdille Aino Mäenpäälle 28 torjuntaa pelissä.

Valmennusta lämmitti jokaisen pelaajan taisteluilme kentällä. Jokainen antoi varmasti tänään kaikkensa. Parannettavaakin tai paremmin sanottuna hienosäätöä jäi vielä tuleviin koitoksiin. Tuuliareenalle sai ottaa jälleen yleisöä rajoitetun määrän ja ensimmäisille löytyikin vielä istumapaikka ennen ottelua. Hieno tunnelma hallissa ja pojat näyttivät kyllä tänään mitä hienoon kiekkopeliin vaaditaan, yleisössä jokainen sai varmasti lippurahojen edestä viihdettä. Ensi viikko treenaillaan ja sunnuntaina 20.2.2022 klo 14.30 Tuuliareenalle saapuu RoKi Rovaniemeltä. Tulethan ajoissa paikalle, parhaat istumapaikat viedään nopeasti.

Tilastot

4 - 2

Kärpät kelt
0 - 12 - 12 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kiilat Hockey ry

Ståhlberginkatu 10

85800 Haapajärvi

Y-tunnus 2656918-2 

kiilathockey.ry@gmail.com