Esittely
Ottelutilastot
Kärpät Etelä - Kiilat
2021-2022 - U15 - U15AA
Klo 13.45 Liminka
4
Jou

Otteluennakko


Lauantaina matkaamme Liminkaan.

Joukkue on tällä viikolla reenaillut ihan mukavasti. Sekavan sunnuntaisen Oulu-retken jälkeen ajatukset nollattiin heti maanantaina. Ohjelmassa oli valmentajien SuomiKiekko2-koulutuksen mukaiset treenit, aiheena irtokiekko- ja kamppailupelaaminen. Paikalla oli 17 valmentajaa ja joukkue harjoitteli ryhdikkäästi. Keskiviikkona mentiin vauhdikkaammin ja perjantaina viimeistellään.

Keskiviikkona alkanut joulukalentereiden tyhjennyssyönti hieman huolestuttaa. Montako kalenteria on jo syöty lauantaihin mennessä ja onko liikaa makeaa hampaankolossa? Muutamia räkänokkia on yritetty niistää tyhjiksi, mutta nähtäväksi jää ketkä mukaan lähtee. Varmaa on kuitenkin, että valmennus lähtee matkaan viidellä ehjällä akillesjänteellä. Korona kiristää edelleen otettaan joulun lähestyessä, joten pysykää kotona älkääkä tulko hallille kannustamaan.


Kiilat U15 haki pisteet Limingasta


Lauantaina karavaani suuntasi Liminkaan pellaan jossa vastaan asettui Kärpät Etelä. Flunssanpoikanen rokotti kokoonpanoa vielä lauantai aamuna ja jalkeille saatiin 13 kenttäpelaajaa. Liekö kylmä -20 asteen pakkanen vai joulukalentereiden ylensyönti ollut syynä ensimmäisen erän luokattomaan esitykseen.

Kärppien kaksi ensimmäistä hyökkäystä ja omissa kolisi molemmilla kerroilla. Suorastaan luokatonta viisikko puolustamista. Tähän valmennus otti aikalisän, pelikellon näyttäessä 2.06!!! Hetkellinen ravistus ja herättely jokaiselle pelaajalle. Näin halutonta ja mautonta Kiilat U15 joukkuetta ei vielä tällä kaudella ole nähty. Aikalisä toi pientä piristystä peliin mutta yrittäminen ja itsensä likoon laittaminen uupui vielä pelistä. Erätauolla joukkueen grammari pysyi hiljaa ja pelaajat miettivät mitä erässä oikein tapahtui, mitä minä tein, mitä voisin tehdä paremmin... Valmennus myös muistutteli missä ollaan, mitä pitäisi tehdä ja mitä jokainen kyllä osaa, jos vain haluaa…

Toiseen erään tuli sisuuntuneempi ja yhtenäisempi joukkue. Kavennusmaali saatiin ajassa 20.57. Taneli Saariketun laukaus löysi Niko Perälän maalin takayläkulman. Avaussyötön omalta kenttäalueelta tarjoili Ville Laurila. Tämän jälkeen jäähyiltiin molemmin puolin ja oli ylivoimaa ja alivoimaa. Puolessa väliä peliä Kiilat sai kahden miehen ylivoiman ja tämä käytettiin hyödyksi ajassa 30.22. Kiekko liikkui hienosti pelaajalta pelaajalle ja Jere Törmälän matala rannari viivasta ja Taneli pääsi siitä ohjaamaan pelin tasoihin, toinen syöttäjä maaliin Santeri Vilppola. Tästä maalista Kiilat saivat hieman kaivattua hurmosta päälle ja ajassa 36.46. Santerin ja Tanelin vahvan kulmapelaamisen jälkeen Taneli pääsi nokikkain Niko Perälän kanssa ja nosti kiekon rystyllä etu yläkulmaan, syöttöpiste Santerille. Heti seuraavassa vaihdossa Pavel Savin rokotti vastustajaa, Aleksi Kiiskilä ja Onni Autio riistivät kiekon vastustajalta keskialueella ja Pavelin notkeat lantioharhautukset ja kiekko kämmen, rysty, kämmen ja kiekko verkon perukoille. Erä meille ja tilanne tauolla 2–4.

Kolmas erä alkoi meidän alivoimallamme. Heti aloituksen jälkeen kiekko lyötiin meidän päätyymme, josta Ville heitti roikkukiekon keskialueelle. Vastustajan polkkarin kautta kiekko jatkoi matkaa Kärppien alueelle, johon Santeri spurttasi keskialueen puolelta. Maalivahti yritti mailalla kurottaa kiekkoon mutta Santeri kerkesi ennen ja luuti kiekon rystyllä putken alle. 2–5 Kiiloille alivoimalla. Maalin jälkeinen vaihto? Sitä on valmennus koittanut pelaajille aina toitottaa… Se nähtiin myös tänään. Seuraava vaihto, keskialueen aloitus. Kärpät voitti, pakin levitys laitaan jalat liikkeelle ja Matias Piipon vastustamaton laukaus takayläkulmaan. Kärpät kavensi 3–5 ajassa 40.54. Erän puolivälissä otteet hieman koventuivat ja jäähyjä jaettiin tasaisesti molemmille. Ajassa 56.53 Kiilat pääsivät pelaamaan pelin lopun ylivoimaa vastustajan otettua 5min isorangaistus. Pelikellossa oli jäljellä viimeiset minuutit, kun Taneli karvasi kiekon vastustajalta heidän siniviivallansa, poikki kentän syöttö Pavelille, jonka tarkka etukulman laukaus viimeisteli pelin lukemat Kiiloille 3-6. Torjunnat Niko Perälä Kärpät 34 krt ja Kalle Puurula Kiilat 36 krt.

Valmennusta jäi mietityttämään ensimmäisen erän haluttomuus ja suoranainen sekoilu. Mutta taas ottelun edetessä otteet paranivat ja pisteet lämmittivät aina mieltä. Ensi viikolla treenataan normaalisti tiistaina ja perjantaina. Keskiviikkona ohjelmassa on Wiiman taitojäät ja sunnuntaina on alkusarjan viimeinen ottelu Raahessa. Jos joukkue saa yhden pisteen tästä pelistä olemme alkusarjan nro 1. Mikä on ollut pelaajien tavoite syksystä lähtien. Jos et pääse paikanpäälle ottelu nähtävissä myös Leijona TV:sta klo 12.45.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
Kärpät Etelä 3 - 6
(2 - 0) (0 - 4) (1 - 2)
Lisää uutisia
Kiilat Hockey ry
«  Elokuu   »